Le Monde des Réves

Päätin sitten perustaa pelkästään tuoksuille pyhitetyn blogin. Kirjoitan myös kosmetiikkablogia mutta halusin erottaa tuoksupostaukset kokonaan omaksi kokonaisuudekseen. Tuoksuista kirjoittaminen on mielestäni hyvin erilaista, kuin muusta kosmetiikasta kirjoittaminen.

Blogini nimi on hankalasti ranskaksi. Halusin sen hankaluudesta huolimatta juuri ranskaksi koska parfyymi/hajuvesi on  mielestäni kovin ranskalainen juttu. Le Monde des Réves tarkoittaa unien tai haaveiden maailmaa. Minulle tuoksut ovat hyvin pitkälle juuri sitä; unta ja haaveita, mielikuvia ja elämyksiä. Aliakseni Mohn on puolestaan saksaa ja tarkoittaa unikkoa/unikukkaa.

Olen vasta syksystä 2011 lähtien intoillut tuoksuista tässä mittakaavassa ja aivan erityisen ihastunut olen niche-tuoksuihin. Niche terminä tarkoittaa yleensä pieniä "tuoksutaloja", jotka eivät massatuota tuoksujaan eikä niitä myöskään massamainosteta. Tuoksuja ei myydä isoissa tavarataloissa eikä mahdollisimman suuri myynti ole päätavoite. Tuoksujen kehittelyssä ja valmistuksessa pyritään yleensä mahdollisimman korkeaan laatuun ja myös luomisen ilo on vapaammin käytettävissä niitä luotaessa.

Kirjoitan tässä blogissa kaikesta mahdollisesta tuoksuihin liittyvästä, pääpaino kuitenkin erilaisten tuoksujen arvioinneissa. Arviointini ovat täysin minun henkilökohtaisia, subjektiivisia kokemuksiani kyseisistä tuoksuista. En pyri mihinkään yleismaailmalliseen arviointiin enkä luokittele arvioimiani tuoksuja. Lähtökohtaisesti pyrin suhtautumaan jokaiseen arvioimaani tuoksuun tasavertaisesti, oli kyseessä sitten maailman kallein tai halvin tuoksu. Minulle tuoksun antama elämys on tärkeämpi, kuin tuoksun sisältö, sen luoja, imago tai litrahinta.

Olet lämpimästi tervetullut haavemaailmaani, toivottavasti viihdyt!